Äänimaljat

03.10.2024

Tiibetiläiset äänimaljat harmonisoivat meitä.


Äänimaljat - mon amor

Äänimaljat ovat kulkeneet matkassani pitkään. Puhuessani äänimaljoista, puhun erityisesti tiibetiläisistä äänimaljoista, joiden pehmeä ja aistikas sointi vie minut entisten elämien kaikuihin ja muistuttaa minua myös kristillisestä kellojen soinnista kirkoissa ja katedraaleissa. Kellojen kuminassa on minusta hyvin samanlainen voima ja vaikutus kuin maljojen soinnissa. Ne pysäyttävät.

Soitan tiibetiläisiä, käsin Nepalissa taottuja hoitavia äänimaljoja. Koen energian ikään kuin tanssivan niiden soinnin mukaisesti ja siten löytävän meissä luontaisen harmoniamme.

Itselleni maljat liittyvät nimenomaa energiatyöskentelyyn, mutta niiden kehollinen vaikutus sekä vaikutus mielen hiljenemiseen on ihmeellinen ja tehokas - ja kyllä, kaikkihan tämä on energiatyöskentelyä. Siksi teen äänimaljarentoutuksia niin yksilöhoitoina kuin ryhmille sekä osana muita kokonaisuuksia, kuten yin-joogaa erityistunneilla. Maljoissa on ihmeellinen voima.

Tässä blogitekstissä kerron siitä, mitä äänimaljat ovat, mihin ja miten niitä käytetään ja millä tavalla ne meissä vaikuttavat. Kerron kaiken tämän myös oman kokemuksen ja maljasuhteeni kautta.

Mitä äänimaljat ovat?

Tiibetiläiset äänimaljojen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Niitä on käytetty mm. henkisiin harjoituksiin, osana meditaatiota luostareissa kuin myös ruoan säilyttämiseen.

Kuulin juuri Nepalissa asuvalta Alain Morrisilta, joka työskentelee maljojen kanssa, että edelleen jokaisella munkilla on oma maljansa, jota he käyttävät henkisiin harjoituksiin ja meditaatioon, mutta myös ruoan ja juoman keräämiseen, syömiseen ja juomiseen. Ne ovat heille elinehto ja siten tärkeä osa sekä selviytymistä ihmisruumiissa että henkisessä matkassaan.

Länsimaissa tiibetiläiset äänimaljat ovat löytäneet lyhyessä ajassa (Suomessa varsin uusi juttu) oman fanijoukkonsa, johon itsekin kuulun. Niiden avulla hektinen elämänmeno saa maljojen soinnin vaikutuksesta hetken hengähdystauon, hyvin syvän ja rentouttavan sellaisen. En yhtään ihmettele niiden saavuttamaa suosiota, sillä niiden vaikutus todella tuntuu. Ja se on se, mitä me tässä ajassa tarvitsemme.

Maljat ovat käsin taottuja ja ne koostuvat usean monen eri metallin seoksesta. Yhdessä maljassa voi olla 7-14 eri metallia. Äänimaljojen ääni ei perustu tonaalisen järjestelmän mukaisiin sointu- tai melodiakuljetuksiin, vaan harmoniaan. Niiden ääni rauhoittaa mieltä ja kehoa sekä harmonisoi energiaamme.

Maljan ääneen vaikuttaa mm. ikä, soittotapa sekä käytettyjen metallien määrä. Koin juuri Alain Morrisin mahdollistamana yli 400-vuotiaan maljan voiman, joka tuntui vievän kaikki huolet, murheet ja kehon kolotukset mennessään. Esimerkiksi nilkassani tuntunut jatkuva kipu katosi tuon maljan vaikutuksesta. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, kun olemme niitä valmiit vastaanottamaan ja ne huomaamaan.

Länsimaistuminen idän perinteissä

Pohdin usein sitä, kun keskustelussa nostetaan esiin sitä, kuinka idän perinteitä hyödynnetään länsimaissa siten, että ne muuttavat muotoaan ja siten "länsimaistuvat". Mutta koen vahvasti, että elämme aikaa, jossa meitä erottavat tekijät alkavat purkautua ja ymmärrämme, kuinka voimme auttaa toisiamme ja kuinka olemme kaikki yhtä samaa suurta voimaa.

Siksi esim. se, että joku harrastaa "länsimaistunutta" joogaa tai hyödyntää maljojen sointia oman hyvinvointinsa tukea täällä, missä perinnettä ei ole ja kokemusperä varsin tuore, on mielestäni ihana juttu. Joku näkee sen kulttuurisena omimisena. Itse koen sen ehkä ennemminkin näiden hyvää tekevien ja sielua ravitsevien erilaisten energiatyöskentely ja -hoitomuotojen luontaisena liikkeenä uteliaiden ihmisten maailmassa.

Länsimaistuminen myös auttaa meitä, melussa ja hälyssä eläviä, tutustumaan niihin oman ymmärrysperimämme kautta. Emme ole kaikki yhtä valmiita sukeltamaan niin syviin harjoituksiin kuin joogit, munkit ja he, jotka antautuvat harjoitukselle syvästi ja toistuvasti. Meillä on omanlaisemme elämänmalli, joka on hektinen ja täynnä hälyä (niin pään sisäistä kuin ulkoista). Tuon hälyä hiljentäminen edes hetkeksi, on upea asia. Ja jos sen hälyn hiljentämiseksi minulle tai sinulle apu löytyy vanhoista idän perinteistä, jotka ovat länsimaistuneet, olkoon niin. Kiitos niistä!

Energia / Elämä / Universumi tietää, mitä kokonaisuus tarvitsee ja siksi täällä, missä henkinen puoli ihmisyydessä ja hyvinvointi on jatkuvan hälyn myötä koetuksella, on mielestäni äärimmäisen ihana ja hyvä asia, että universumi huolehtii, että myös meillä on sama mahdollisuus löytää rauha ja tyyneys - edes pieni pala siitä. Kaikella on tarkoituksensa.

Saat olla kanssani eri mieltä, mutta jos hyvinvointi kiinnostaa, suosittelen tutustumaan vanhoihin idän perinteisiin, koska niissä piilee syvää elämänviisautta.

Tiibetiläisen äänimaljat - tie harmoniaan

Pyrimme jatkuvasti kohti harmoniaa (keho, mieli, tunteet). Pyrimme myös kuulemaan harmonian. Äänimaljat eivät soita tiettyä säveltä, mutta ovat harmoniassa keskenään muodostaen harmonisia äänikokonaisuuksia.

Maljojen ääni perustuu eri värähtelytaajuuksiin ja niiden luomaan harmoniaan. Maljojen värähtelytaajuudet auttavat kehoamme, mieltämme ja kokonaisuuttamme kohti omaa luontaista harmoniaamme. Siten ne auttavat samaan kuin muutkin energiahoitomuodot. Lue lisää Energiahoidon vaikutukset

Äänimaljoja soittaessa, niistä lähtevät harmoniset ääniaallot vaikuttavat meihin monilla tasoilla, kuuloaistin, aivojemme ja kehomme kautta anatomisesti sekä energiatasolla.

Ääni muodostaa resonanssin kehossamme, joka on 45-75%:sti vettä. Ääniaallot kulkevat nesteessä huomattavasti vauhdikkaammin kuin esimerkiksi ilmassa, jolloin niiden värähtelyn voi todella tuntea tai aistia. Äänimaljat vaikuttavat jokaiseen kehon soluun. Siksi maljojen sointi on hyvin kehollinen ja kokonaisvaltainen kokemus kaikilla tasoilla.

Tunnen itse kehossani äänimaljojen voiman konkreettisena liikkeenä, värähtelynä, voimana, vapauttavana tai laajentuvana tunteena sekä välillä paineena niissä kehon osissa, joissa on ollut jotakin haastetta, jumia tai epätasapainoa. Moni kuvaa oloa, kuin leijuisi. Toiset huomaavat paremmin oman kehonsa ääriviivat ja siten saapuvat läsnä kehoonsa.

Kun olemme läsnä kehossamme, olemme myös paremmin läsnä itsellemme ja energiallemme. Maljat auttavat tässä.

Olen myös itse kokenut äänimaljojen soinnin vaikutuksen istuessani uima-altaassa. Vesi ympärilläni ja minussa värähteli maljojen soinnin myötä ja toi mukanaan upean kokemuksen. Tämä kokemus olisi myös ihana päästä itse mahdollistamaan joskus.

Ääniaallot ja äänimaljojen vaikutuksia

Maljojen soitosta lähtevät ääniaallot harmonisoivat meitä siis monilla eri tasoilla. Ääni rauhoittaa kehon parasympaattista hermostoa, jonka myötä esim. verenpaine voi lähetä laskuun, sydämen syke saattaa rauhoittua ja hyvänolon hormonien eritys kehossa kasvaa.
Maljat saattelevat meitä hiljalleen syvärentouden tilaan. Syvärentous syntyy, kun aivoaaltomme synkronisoituvat maljojen harmoniseen taajuuteen. Maljat värähtelevät aivoaaltojamme pidentävillä eli rauhoittavilla taajuuksilla (herzi) ja siten auttavat mieltämme rauhoittumaan.

Aivoaallot meissä, taajuustilat
Gamma yli 30-100Hz oivallukset, onnellisuus
Beta 13-30Hz normaali valvetila
Alfa 8-13Hz kevyt meditaatio, intuitio
Theta 4-8Hz syvä meditatiivinen tila, aktiivinen uni, syvempi energiatyöskentelytaajuus
Delta 0,5-4Hz syvin meditaatiotila, syvä pasiiviinen uni, syvä energiatyöskentely

Eli mitä hitaammista aivoaalloista on kysymys, sitä syvempi on rentouden ja myös tietoisuuden tila. Äänimaljahoidossa aivoaallot lähtevät laskemaan ainakin beta-tasolta ainakin alfa-tasolle. Äänimaljahoito siis saattelee meidät valvetilasta hiljalleen unen ja valveen rajalle.

Koska maljat auttavat aivojamme hidastumaan eri taajuuksille energiatyöskentelyssä, auttavat ne myös esim. shamanistisessa tai energiataajuksien kautta hoitavassa työskentelyssä sekä kanavoinnissa. Siksi ne ovat varmasti myös mukana munkkien matkassa meditaatioissa ja heidän omissa rukoushetkissään. Siksi käytän niitä myös omaa harjoitusta ja työskentelyäni tukemaan.

En ole näiden herzitaajuuksien asiantuntija, joten perustan tietoni muilta saamaani tietoon. Erinomainen juttu löytyi myös Yleltä, jossa pääset huomaamaan eri herzitaajuuksien vaikutuksen omaan oloosi. Onko stressiä? Näillä illuusioäänillä se tutkitusti vähenee – kokeile itse | Tiede | yle.fi Jutussa puhutaan myös binauraalisista biiteistä, joita olen itse hyödyntänyt pitkään saadakseni itselleni niiden keskittymistä parantavaa vaikutusta olooni. Erilaisia herzitaajuusbiisejä löytyy myös runsaasti Spotifysta ja Youtubesta paljon. Niillä voi auttaa itseään rentoutumaan. Käytän välillä herzitaajuusmusiikkia osana tekemääni energiahoitoa tai yin-joogaa. Kannattaa kokeilla!

Kenelle äänimaljat eivät sovi?

Äänimaljat sopivat perusterveille henkilöille. Niitä kuitenkin tulee välttää aina, kun on kyse vakavasta sydänsairaudesta tai jos henkilöllä on esim. sydämentahdistin. Sydän on kehomme keskeinen rytmimme ylläpitävä voima ja siksi sen haasteiden äärellä on aina oltava erityisen varovainen ja tarkkaavainen.

Äänimaljahoitoa on myös hyvä välttää raskauden ensimmäisellä kolmanneksella sekä syövän ja muiden vakavien sairauksien aikana. Toiset migreenistä kärsivät kokevat maljojen auttavan, toiset eivät. Olen myös kuullut, että tinnituksesta kärsivät myös ovat maljojen kanssa joko/tai meiningillä liikkeellä eli ne joko helpottavat oloa ja pään sisäistä äänimaisemaa tai sitten eivät. Nämä asiat selviävät valitettavasti yksilötasolla vain kokeilemisen kautta.

Äänimaljat eivät ole parannuskeino eivätkä vaihtoehto lääketieteelle tai terveydenhuollon tarjoamalle hoidolle. Äänimaljat ovat rentouttava ja hyvinvointia ylläpitävä, harmonisoiva ja melua meissä hiljentävä apu, joka parhaimmillaan ennaltaehkäisee mm. stressiperäisiä sairauksia ja niiden syntyä, koska rentoutumisen tiedetään tarjoavan meille kehomme luontaiselle immuniteetille tilaa toimia.

En siis tee diagnooseja enkä paranna mitään tai ketään tai hypi lääkärien tontille. En missään nimessä. Äänimaljat rentouttaa ja siten tukee hyvinvointiamme.

Äänimaljahoito sinulle ja äänimaljarentoutus ryhmille

Äänimaljahoito yhdelle henkilölle tehtynä antaa mahdollisuuden ja tilan soittaa maljoja sekä kehon päällä että energiakeholla eli fyysisen kehon ympärillä. Näin majojen syvärentouttava vaikutus pääse todella rauhoittamaan ja saattelemaan unen ja valveen rajamaastoon. Äänimaljahoito on tunnin kestävä kokonaisuus, joka sisältää myös alku- ja loppukeskustelun ja auttaa siten myös sanoittamaan kokemaasi.

Äänimaljarentoutus ryhmille toteutuu siten, että ryhmä makaa lattialla, jalat maljojen suuntaan. Ääniaallot kulkeutuvat kehon vastaanotettavaksi ilman sekä tilan rakenteiden kautta. Rentoutuksen kesto vaihtelee ja sitä voi hyödyntää osana muita kokonaisuuksia. Käytän maljarentoutusta usein osana yin-joogaerityistunteja sekä esim. tyhy- ja polttariryhmille. Laita viestiä, jos haluat tarjota omalle ryhmällesi tämän kokemuksen aija@vibat.fi

Oma matkani maljojen kanssa on ollut pitkä. Mutta vasta lähiaikoina olen syventänyt osaamistani ja ymmärrystäni, koska maljat jotenkin alkoivat kutsua yhä enemmän käyttämään niitä myös muiden iloksi. Olen näet aiemmin pitänyt maljoja matkassa pääosion osana omaa harjoitustani pitkään.

Ensimmäinen tutustumiseni maljojen maailmaan tapahtui kauan sitten, kun eräs kasvohoitaja kysyi jos haluaisin ehkä kokeilla jotain jännää. No, halusinhan minä ja siitä syttyi rakkauteni majojen voimaan.

Soitan maljoja tai yhtä erityisen ihanaa omaa maljaani (joka on ollut minulla pitkään) osana aamuista harjoitustani. Maljat maadoittavat ja rauhoittavat minut kohtamaan kehoni ja itseni kautta sen, mikä juuri siinä hetkessä ja päivässä on oleellista. Ne johdattavat minut työssäni ja muissa askareissa aina oikeaan suuntaan. Käytän niitä yhdessä Reikin kanssa - ah se on ihanaa.

Koen, että jokainen malja on samalla tavalla omanlaisensa persoona kuin me ihmiset. Siksi toiset maljat eivät resonoi omassa energiassa yhtä voimakkaasti kuin toiset. Mutta kaikki ne vaikuttavat meihin ja jollain tasolla nostavat meistä esiin juuri sen, mitä tarvitsemme.

Oma maljaperheeni kasvaa jatkuvasti ja uusia perheenjäseniä tulee aina oikealla hetkellä vastaan. Joskus maljat kutsuvat minua ilman, että olisin näin edes ennalta suunnitellut tai niitä etsinyt. Silloin luotan siihen, että malja on juuri minua ja kauttani myös sinua varten.


Mitä uutta opit maljoista? Mitä muuta haluaisit tietää?

Tässäkin asiassa kokemus on paras ymmärryksen tuoja, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan maljahoitoa tai ryhmärentoutusta.

Lempeyttä päivääsi!

Aija Sahi


Lue myös

Energiahoito muutoksen tukena

Energiahoito - suomenkielinen sanasto haastaa

Mitä energiahoidossa tapahtuu?