Intuitioharjoitus

15.09.2023

Kerron sinulle pienen tarinan intuitiosta.
Tämä tarina on tosi.

Kävin heinäkuun alussa kävelyllä. Annoin fiiliksen näyttää suuntaa.

Yhtäkkiä huomasin kulkevani Ullanlinnan suuntaan, vaikka ajatukseni hetkeä aikaisemmin oli ollut jo suunnata kohti kotia. Jalkani johdattivat minua kuitenkin eteenpäin. Tunsin tarpeen edetä tuohon suuntaan. Ok, mennään sitten.

Design-museon kohdalla näin mielessäni syyn. Intuitioni viestitti selvin mieleeni nousevin kuvin Era Nova-kirjakaupassa olevasta kirjasta, joka sijaitsee sisään astuessa oikeanpuoleisessa hyllyssä. Okei, käydään katsomassa.

Astuin kauppaan. Käännyin oikealle mielikuvani näyttämälle hyllylle. Siinä oli esille nostettuna kirja, joka heti kutsui luokseen. Kuulin sanan tässä. Kirjan nimi oli 21 rituaalia, jotka voimistavat intuitiotasi. Mainiota, kiitos. Ostin kirjan.

Olin muutama päivä aikaisemmin miettinyt syksyllä alkavaa intuition ja energiatyöskentelyn ryhmää ja miettinyt, millaisia kirjoja ja harjoituksia voisin heille suositella. Tässä se nyt oli. Tunne oli siitä varma.

Unohdin kirjan pariksi päiväksi eteisen pöydälle, kunnes taas myöhemmin muistin kirjan. Aloin lukemaan ja tein ensimmäisen harjoituksen.

Kirja kehottaa toteuttamaan kirjan kaikki 21 harjoitusta eli "rituaalia" peräkkäisinä päivinä 21 päivän ajan. Nauratti. Lomaani oli jäljellä tasan 21 päivää. Ok, kokeillaan.

Kuten aina – intuito on yhteydessä korkeimpaan ymmärrykseen sydäntaajuudellamme ja siten tämä 21 päivän ajanjakso ja kirjan hankkiminen sekä lukemisen aloittaminen olivat täydellisessä harmoniassa kesälomani kanssa. Kirja osui siis täydelliseen aikaan – kuten kaikki elämässä. Kirjan tarkoitus on tehdä mielessämme ja elämässämme tilaa intuition viestien nousta esiin. Näin voimme jokainen tehdä - tilaa intuitiolle.

Tämä on vain yksi monista tarinoista intuitiosta ja siitä, kuinka se tuo meille viestejä eri keinoin. Kuten tarinassani, tunsin, koin, näin ja kuulin intuition viestejä sisäisesti selväaistieni avulla. Niiden avulla pystymme aistimaan myös muiden energiaa. Vahvistamalla yhteyttä intuitioosi, opit energiatyöskentelystä.

<3

Herätä herkkyytesi -kurssilla vahvistamme intuitiotamme ja selväaistjeamme
Herätä herkkyytesi -kurssilla vahvistamme intuitiotamme ja selväaistjeamme

Helppo intuitioyhteyttä vahvistava harjoituspari elokuuhun
(nämä tuosta lukemastani kirjasta omin sanoin kuvailtuna)

Ennen kumpaakin harjoitusta tee seuraavat stepit:
- Sulje silmät
- Suuntaa huomiosi hengitykseesi
- Anna mielessäsi lupa intuitiollesi voimistua seuraavan harjoituksen myötä

 1. harjoitus (aamulla):
Ajattele minuutin ajan edellistä päivää takaperin eli käänteisessä järjestyksessä. Uhmaa aivojesi loogista ja lineaarista ajattelua ja näin tee tilaa intuitiollesi.

2. harjoitus (illalla):

Valitse intuitiosi avulla kirjahyllystä kirja ja avaa se summanmutikassa jostain kohtaa. Katso mihin kohtaa sivua silmäsi osuvat ja lue teksti. Mitä tuo teksti sinulle viestii?

Avasin tarinassani kertoman kirjan tätä kirjoittaessani intuitiivisesti ja sain mainion viestin meille kaikille: Intuitio ilmestyy yleensä silloin, kun kun tietoinen mieli on käännetty pois päältä.

Jatka harjoituksia syksyn ajan joka päivä. Katso, mitä tapahtuu.
Uskallatko?


Lempeää päivää!
<3 Aija

Kirja: Theresa Cheung, 21 rituaalia, jotka voimistavat intuitiotasi


Lue myös:

Intuitioharjoitus

Herkkyys on voimaa

Intuitioharjoitus