Kurkkuchakra - viides chakra

06.08.2018

Rakkaudentäyteisen viikon jälkeen siirrymme itsemme ilmaisemiseen, äänen käyttämiseen ja kuuluvaksi tulemiseen. Chakraviikoilla on vielä luvassa kirjoitukset kolmannen silmän ja kruunuchakran vahvistamisesta sekä viikkojen opit kokoava teksti.

Kurkkuchakra - viides chakra

Kurkkuchakra sijaitsee kaulallamme, siinä kohtaa, jossa voit tuntea "palan kurkussasi" itkun lähestyessä. Kurkkuchakran voimistaminen auttaa sinua tulemaan kuulluksi ja samalla kuulemaan myös paremmin sekä itseäsi että muita. Tasapainossa se auttaa kuulemaan paremmin myös kolmannen silmän eli kuudennen chakramme näkemiä viestejä, kuten unia (tästä lisää ensi viikolla).

Viidennen chakramme ollessa tasapainossa, pystymme ilmaisemaan itseämme, tarpeitamme ja tunteitamme vaivatta. Taitomme kuunnella ja tulla kuulluksi on tällöin läsnä. Myös persoonamme ja itsemme ilmaisu löytää sopivan muotonsa.

Mustikat voimistavat kurkkuchakran toimintaa. Parhaimmillaan ne ovat juuri metsästä poimittuna. Ihaninta on mielestäni kaivaa talvella itse poimimia mustikoita pakkasesta puuron päälle tai smoothieen.
Mustikat voimistavat kurkkuchakran toimintaa. Parhaimmillaan ne ovat juuri metsästä poimittuna. Ihaninta on mielestäni kaivaa talvella itse poimimia mustikoita pakkasesta puuron päälle tai smoothieen.

Kurkkuchakran ollessa tasapainossa myös näemme yhteytemme koko olemassaoloomme. Tällä chakralla onkin tärkeä tehtävä yhdistää sydän ja mieli. Kun puheesi ja tekosi kohtaavat, tällä chakralla on tasapaino.

  • Laittaessasi käden kaulallesi, saattavat tunteet nousta pintaan. Älä pelästy. Annat energiaa kurkkuchakrallesi, huomioit sitä. Kaikki ne tunteet, joita et ole puhunut tai päästänyt ulos, nousevat nyt esiin. Näin käy usein myös energiahoidossa. On tärkeää päästää tunteet ulos sellaisinaan sinä hetkenä kun ne ulos luonnollisesti pyrkivät. Hengitä, hyväksy tunteesi ja anna niiden poistua sinusta. Et tarvitse niitä enää.

Kurkkucharan ollessa epätasapainossa, saatat tuntea itsesi ujoksi ja pelokkaaksi muiden mielipiteitä kohtaan. Fyysisinä oireina saatat tuntea kireyttä hartioissasi, kipua kurkussa ja korvien alueella. Jos tunnet, ettet kykene ilmaisemaan tunteitasi, saattaa se aiheuttaa niskan jäykkyyttä. Tämän charkan ollessa yliaktiivinen, puhut liikaa ja juoruilet. Annat itsestäsi tällöin myös ylimielisen kuvan, vaikka todellinen aikeesi ei sellainen olisikaan.

  • Jos koet, ettet ole tullut kuulluksi esimerkiksi parisuhteessasi, työssäsi tai ystäviesi seurassa, saattaa se parin päivän jälkeen tilanteesta tuntua karheutena kurkun alueella. Seuraavan kerran kun kurkkusi kipeytyy, mieti missä tilanteessa olisit halunnut vielä sanoa mitä oikeasti ajattelet tai ilmaista itseäsi paremmin.

Tasapainottavia tekijöitä

Kurkkuchakran väri on sininen. Värinä sininen on rauhoittava ja lempeä. Se poistaa kipua, stressiä ja auttaa kommunikoinnissa. Olet ehkä kuullut, että pankkineuvotteluihin ja työpaikkahaastatteluihin kannattaa pukeutua siniseen. Saat siitä luottamusta ja apua kommunikointiin. Kokeile vaikka seuraavassa tärkeässä neuvottelussasi!

Herkkusieniä saa ympäri vuoden kaupoista. Lisään sieniä lälhes jokaiseen ruokaan jos mahdollista. Herkkusienet ovat ihania niin grillattuna, keitoissa, padoissa kuin kastikkeissa. Kokeile herkkusienikastiketta ennen seuraavaa neuvottelua. Nautiskelu ja hyöty samassa soosissa!
Herkkusieniä saa ympäri vuoden kaupoista. Lisään sieniä lälhes jokaiseen ruokaan jos mahdollista. Herkkusienet ovat ihania niin grillattuna, keitoissa, padoissa kuin kastikkeissa. Kokeile herkkusienikastiketta ennen seuraavaa neuvottelua. Nautiskelu ja hyöty samassa soosissa!

Basilika, kamomilla ja salvia vahvistavat chakran toimintaa. Myös mustikka, hunaja, mustaherukka, rusinat, herkkuisenet ja kala auttavat chakran vahvistamisessa. Kurkkukipuisille ja nuhaisille tuttu eukalyptus on lyömätön tuoksu ja apu!

Meditointi, hetkeen asettuminen ja itsesi kuunteleminen tasapainottavat kurkkuchakraamme. Kokeile pitää yksi hiljainen päivä. Kuuntele itseäsi, omia ajatuksiasi ja tunteitasi. Seuraavana päivänä kerro nämä tuntemuksesi ääneen ystävälle tai puolisolle ja kuuntele (oikeasti kuuntele!) mitä hän vastaa nämä asiat kuultuaan. Kirjaa ylös, miten kokemus sinuun vaikutti.

Tämä kesä on tarjonnut paljon ihania hetkiä sinisen taivaan alla. Olen nauttinut tuosta kauniista väristä, joka heijastuu myös järvissä ja merissä. Mahtava mahdollisuus vahvistaa kurkkuchakraa. Kasvot kohti taivasta ja ime itseesi sinisen rauhoittavaa ja tasapainottavaa energiaa!
Tämä kesä on tarjonnut paljon ihania hetkiä sinisen taivaan alla. Olen nauttinut tuosta kauniista väristä, joka heijastuu myös järvissä ja merissä. Mahtava mahdollisuus vahvistaa kurkkuchakraa. Kasvot kohti taivasta ja ime itseesi sinisen rauhoittavaa ja tasapainottavaa energiaa!

Parhaita luonnon tarjoamia aikoja tähän chakraan keskittymiseen ovat ne hetket, kun pääset vapaasti ihailemaan sinistä taivasta tai sinistä vettä. Sininen hetki talvipäivinä on erinomainen hetki sukeltaa itseensä ja tähän hetkeen meditoiden. 

Pieni harjoitus kurkkuchakralle

  • Istu mukavasti ja sulje silmäsi.
  • Rentouduttuasi, kuvittele itsesi istumaan sinisen taivaan alle. Edessäsi aukeaa sininen meri, joka huuhtoo epäilyksesi ja pelkosi pois. Olet auki aisteillesi.

  • Kuvittele kurkkusi kohdalle sininen valopallo. Anna tuon valon laajentua koko kaulasi ja hartioittesi seudulle sekä auraasi. Jokaisella sisäänhengityksellä väri laajenee ja jokaisella uloshengityksellä väri kirkastuu ja poistaa epäilyt ja pelot.

  • Toista mielessäsi mantraa Minä puhun, minä ilmaisen itseäni muutaman kerran.

  • Hymyile itsellesi ja kuule mitä maailma sinulle sanoo. Kuule, mitä itsellesi sanot.

Ihanaa viikkoa itseäsi ilmaisten!

<3 Aija