Mitä odottaa energiahoitoon tullessa?
Monet ovat hieman jännittyneitä tullessaan energiahoitoon ensimmäistä kertaa. Jännitykseen voi olla monia syitä. Yksi yleinen syy on se, ettei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Siksi avaan tässä tekstissä sitä, mitä odottaa hoitoon tullessa.
Mitä odottaa?
Energiahoitoja on paljon erilaisia, aivan kuten hoitajiakin. Jokaisella hoitajalla on omanlaisensa tyyli tehdä hoitoa. Siitä syystä kerronkin sinulle omasta tavastani.
Oma hoitoni on yhdistelmä reikihoitoa ja energialukua. Useimmat hoitajat tekevät reikihoidon hiljaisuudessa ja pitävät oman istuntonsa energialuvulle. Yhdistän nämä, koska koen niiden tukevan toisiaan. Myös vuorovaikutus hoidon aikana saattaa rauhoittaa, jos on hieman jännittynyt hoitoon tullessa.
Hoidon aikana saa rentoutua hoitopedillä ja kuunnella musiikkia. Valitsen musiikin usein sen fiiliksen mukaan, mikä minulla ennen hoitoa asiakkaasta tulee. Välillä hoitopedillä kuulee myös kissan kehräystä, jos hoitoapulaiseni Leimu ja Kipinä innostuvat myös tulemaan avuksi (huom. kissat jääneet ansaitulle eläkkeelle vuonna 2020).
Reikihoito
Reikihoito on lempeä kosketushoitomuoto. Välitän energiaa käsieni kauttani hoidettavan hyvinvoinnin tueksi. Siirrän käsiäni hoidon edetessä kehon eri osiin. Uusi energia eheyttää vanhaa, tekee tilaa uudelle. En siis anna omasta energiastani, vaan toimin vain välittäjänä. Hoidon aikana energia suuntautuu sekä mielen että kehon tasolla sinne, minne sitä juuri sinä hetkenä eniten tarvitaan.
Energialuku
Energialuku tarkoittaa sitä, että puhun ääneen sillä hetkellä asiakkaan energioista nousevia aiheita. Nämä asiat saattavat liittyä työhön, hyvinvointiin tai mihin vain. Energialuvun kautta saatan saada myös tietoa esimerkiksi kehon kiputilojen taustalla olevista henkisistä syistä. Hoidon aikana oma tehtäväni onkin jättää aivoni narikkaan ja avautua asiakkaani energioihin. Hoitopedillä saa maata mukavasti musiikkia kuunnellen.
Valmistautuminen ja jälkipyykki
Ennen ja jälkeen hoidon tulee juoda normaalia runsaammin vettä. Vesi laittaa energiat liikkeelle ja tukee näin itse hoitoa. Hoidon jälkeen kannattaa ottaa rennosti ja tutkailla olotilaansa ja ajatuksiaan.
Mitä apua reikihoidosta voi olla?
Reikihoito vie uuden energian juuri sinne, minne sitä sillä hetkellä tarvitaan. Varastoimme tunteita kehoomme. Puhdistava energia saattaa nostaa hoidon aikana esiin näitä tuntemuksia, joiden on aika poistua kehosta. Energiahoito siis huuhtoo tukkeumia mielestämme ja kehostamme ja tekee näin tilaa uudelle.
Usein hoidon aikana tai sen jälkeen herää myös uusia ideoita ja ajatuksia omaan hyvinvointiin liittyen.Fyysisiin vaivoihin reikihoito on ihana ja lempeä, mutta tehokas apu. Pitkittyneissä kiputiloissa tulisi varata aina hoitojakso.
Eihän lihaksetkaan aukea yhdellä hierontakerralla, mikäli ne ovat olleet pitkään jumissa. Sama pätee energiahoitoon.Tervetuloa energiahoitoon!
♡ Aija
Jos sinua jäi askarruttamaan vielä se, mitä hoidon aikana tapahtuu, laita minulle viestiä tai kommentoi alle. Haluan kertoa sinulle sen, mitä en ehkä kuitenkaan vielä osannut kirjoittaa sinulle auki.
Lue myös:
Mitä on reiki ja miten sitä voi oppia?