Opittu sterssi ja siitä vapautuminen

Stressistä puhutaan paljon. Dokumenteissa puhutaan sen aiheuttavan suurimman osan sairauksista. Kun kysyy kavereilta, mitä heille kuuluu, vastaus on usein: "Vähän on kyllä nyt stressaa töissä." Lehdistä voi lukea juttuja, kuinka alle kolmekymppiset ovat palaneet jo useamman kerran loppuun. Hengästyttää, koska tunnistan nämä myös itsessäni.

Stressireaktio on "pelastaudu tai kuolet" reaktio, joka syntyy kohdatessamme karhun metsässä. Sama reaktio voi kuitenkin syntyä, kun tajuamme töissä deadlinen lähestyvän tai sähköpostimme täyttyvän lukemattomista viesteistä. 

Parhaimmillaan stressi on se hyvä ystävä, joka tsemppaa viime metreillä sinut parhaimpaan saavutukseesi. Ylivirittynyt stressin laukaisema tila kuitenkin vie mieleltä ja keholta tasapainon. Jos tasapaino on pitkään poissa, aiheuttaa se inhottavaa oloa ja sairauksia. Pahimmassa tapauksessa se lamaannuttaa täysin.

Suomen mielenterveysseura ohjaa säännöllisyyteen sekä ruoan, unen ja liikunnan suhteen. Perusasioita siis, joista puhutaan hyvinvoinnin ylläpidossa. Opimme kuitenkin omat rajamme usein valitettavasti vasta, kun ne on ylitetty.

Opittu stressi

Huomasin pari vuotta sitten olevani liitossa stressin kanssa. Olin tässä suhteessa kuitenkin enemmän renki kuink isäntä. Jo alakoulussa opin, että stressin aiheuttama fiilis kuului kokeisiin valmistautumiseen. Uskoin, että mikäli en stressaa, en pärjää. Siitä se kierre alkoi. Aloin stressata yhä enemmän, saavuttaakseni päämäräni yhä paremmin. 

Todellisuudessa tuo fiilis ei tehnyt uskomaani. Päinvastoin, se söi vain voimavaroja. Stressi ruokkii itseään, kunnes saa yliotteen. Tuossa otteessa olin elänyt kauan.

Kun olin huomannut tämän, ymmärsin, että stressikierteen päättäminen oli omissa käsissäni. Olin ollut jatkuvasti kipeä, vatsani oireili, tunsin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja pelkäsin palavani loppuun. Olin käynytkin lähellä jo monta kertaa.

Kaikki ne kerrat, kun olin käynyt lääkärillä, epäiltiin vaivan johtuneen stressistä. Minä en epäillyt. Tiesin. Silti en ollut tehnyt asialle mitään. 

Päätin katkaista kierteen. Ei ole helpoin tehtävä, myönnän. Olen tällä matkalla edelleen. Jatkuvasti tulee vastaan tilanteita, jolloin reagoin itse oppimallani tavalla. Stressaan. Teen niin, koska se tuntuu turvalliselta. Tiedostan kuitenkin, että tapa syö voimavarojani. Pystyn saavuttamaan samat asettamani tavoitteet ilman itse herättämää stressiä. Olen todistanut kuulkaas tämän jo monta kertaa!

Edellisen kerran sain itseni kiinni tästä tavastani ostaessani huomenlahjaa puolisolleni. Tein (kyllä, ruokin oikein stressiäni) lahjan hankinnasta ison stressin istelleni. Lopulta pitkän stressaavan etsinnän jälkeen palautin jo hankkimani lahjan. (Tämä hieman naurattaa näin jälkikäteen.) Rauhoitin mieleni, kuuntelin intuitiotani ja löysinkin täydellisen lahjan, jonka ostin puhtain mielin ja täydestä rakkaudesta puolisolleni. Tuntuu, että se antoi myös paremman alun avioliitollemme. 

Stressitön tulevaisuus?

Stressi olkoon siis se ystäväni, jolta saan viimeiset adrenaliinit maratonin loppusuoralla. Olen kuitenkin päättänyt vahvasti, ettei tuo kaveri saa imeä minusta mehuja. Aion pysyä jatkossakin terveempänä ja omissa voimissani. Jos tunnistan epätoivotun stressin merkit kehossani, pysähdyn ja hengitän.

Haluatko muuttaa suhdettasi stressiin? 

Tee päätös. Muutostyön tueksi tässä sinulle jo aiemmin julkaisemani 11 kohdan muistilista .

<3 Aija

P.S. Olisipa muuten ihanaa, jos koulussa olisi oppiaine, jossa opeteltaisiin elämänhallinnan taitoja. Oppiaineen tunneilla käsiteltäisiin omia rajoja, tuettaisiin hyvinvointia, puhuttaisiin hemmottelun ja kosketuksen merkityksestä, opeteltaisiin näkemään elämän eteen tuomat ikävältäkin tuntuvat asiat haasteina ja oppiläksyinä eikä vastaiskuina. Olisi ihana osallistua näille tunneille tai opettaa tuota ainetta.